Ei hyvää päivää, että voi ottaa päähän, kun kirjoittaa jo perjantaina valmiiksi ison osan blogitekstistä, jonka sitten jättää tallentamatta ja se katoaa bittiavaruuteen. Ei mitään hajua mitä kaikkea järkevää ja vähemmin järkevää sitä tulikaan kirjoitettua.
Noh, aloitetaan sitten alusta.
Treeniviikko on ollut hyvin uintivoittoinen johtuen jalkojen heikosta hapesta puolmaratonin jälkimainingeissa. Maanantaina taisteltiin ihan rappusien alaspääsemisessa, mutta onneksi sen verran sisua löytyy, että työmatkafillarointeja en jätä, ne varmaan vähän herätteli mun jalkoja. Työmatka ei mikään kauhean pitkä ole (6km), mutta talvesaikaan sekin on ajoittain tuonut mukanaan haasteita:
Palautuminen on mulle pitkistä juoksuista aina hirveän tuskallista. En tiedä onko muilla samankaltaisia ongelmia, vai onko mun pohkeet vain tehty lasista. Olis mielenkiintoista kuulla muiden mietteitä tästä. Puolimaratonista toipuminen alkoi siitä, kun koko alakerta vyötäröstä alaspäin oli kipeä ensimmäisen päivän, mutta hyvin nopeasti reidet ja pakarat tulivat takaisin pelikuntoon, mutta niinkuin aina pohkeita saa odottaa ja odottaa. Perjantaina mulla oli parempi fiilis pohkeissa ja päätin kokeilla juoksemista. Vetäsin pikkasen vajaa 10km lenkin ja juoksin sen ihan liian lujaa. Valitettavasti aifounin akku kuoli matkalla niin tarkkaa matka-aikaa ei ole antaa (karttapalvelusta mittasin matkan 9.63km), mutta varmasti öbaut samaa vauhtia kuin tuo puolimaratonkin viikko sitten. Siinä 8km kohdalla pohkeet antoivat sen verran hälyttäviä merkkejä itsestään, että hissuttelin loppuun asti hitaasti, niinkuin mun olisi koko lenkki pitänyt vetää. Nyt lauantaina ja sunnuntaina vasen pohje on ollut ihan kosketusarka. Millähän ihmeellä nää huippujuoksijat vetää sen älyttömän määrän lenkkejä? Noh, mun pitäisi pistää vähän jäitä hattuun, kun oon kuitenkin vasta nyt uudelleenstarttauksesta sen vuoden verran juossut aktiivisesti. Ensi viikolla voisi ottaa juoksulenkit taas siihen himmailutahtiin 6:00min/km. Senku vaan näkis...
Uintiviikko
Tiistaina sitten aloitettiin uinnilla. Vetäsin ihan perussetin ilman salia. Torstaina oli vähän rajumpi yläkroppasalitreeni pohjalla ja siihen kilsan verran uintia päälle. Yritin ottaa käyttöön uintivinkkejä, joita olin lukenut tästä artikkelista -> http://triathlon.competitor.com/2013/01/training/the-stroke-series-the-reach_68853 mutta eihän siitä oikein mitään tullut. Sunnuntain uinnit sitten sujuivat erinomaisesti vaikka allas oli hyvinkin ruuhkainen. Menin lapsieni kanssa uimaan ja ajattelin, että kun rynnätään heti uimalan avautuessa altaaseen niin voin helposti vetäistä sen 2km suht rauhassa. Nämä toiveet romuttivat venäläisturistit sekä bussilastillinen eläkeläisiä. Mutta tästä huolimatta ensimmäinen kilometri mentiin aika lähelle enkka-aikaa ja fiilis oli hyvä siihen asti kunnes joku pööpö ui vasenta kaistaa suoraan minua päin ja miltein murtaa etusormeni. Vauhti tottakai hidastui ja taistelin kuitenkin tuon 2km loppuun ajalla 39:42. Tällä hetkellä sormi on turvoksissa ja hyvinkin kosketusarka. Todella harmillista, että meni tälläinen sattumaan. Sekin oli aika harmillista, että kun lapsien kanssa leikit oli leikitty ja lähdettiin altaasta, allas oli lähes tyhjä. Ehkä ensi kerralla ei tarvi rynnätä altaaseen heti hallin avauduttua.
"Läski Tummuu"
Vaikka tie onkin ollut raskas niin silti muutokset on tapahtunut jotenkin kauhean luonnollisesti. Esimerkkinä syyskuussa aloittamani karkkilakko (pitää siis sisällään suklaan, karkit, sipsit, pullat, jäätelöt yms.) oli päätös joka oli haastava, mutta jota en tehnyt mitenkään hampaat irvessä. Ne jotka mut tuntee tietää, että olen pahimmanlaatuinen sokerinarkkari. Muhun ei ole sisäänrakennettu "makeaöverit" -toimintoa. Levy suklaata meni helposti yhdellä istumalla ja ei tehnyt tiukkaakaan, ainojäätelöpurkkikin meni alas yhdellä syömällä. Ehkä olin vain elokuussa jo siinä vaiheessa treenejä, että tunsin makeansyönnin haittaavan mun treenejä ja haluni kehittyä lajeissa oli suurempi kuin makeanhimoni. Ehkä jotain palkintoa tästä sain juuri tällä viikolla, kun ensimmäistä kertaa vaaka näytti varmaan kymmeneen vuoteen alle sata kiloa.
Toinen esimerkki on salilla käynti. Olen aina jotenkin vieroksunut salilla käyntiä ja pitänyt sitä ihmeellisenä pullistelua ja kotona korkeintaan tehnyt vatsalihaksia ja punnerruksia. Mitä enemmin on tullut alan julkaisuja luettua on tullut vastaan se, että siitä on kiistämätöntä hyötyä triathlonlajeihin. Jossain lueskelin, että 10km juoksulenkillä lihaskuntoharjoittelu tiputtaa keskimäärin minuutin verran aikaa. Tämän lisäksi kun lihaksisto vahvistuu nivelet saavat vähemmin rasitusta ja yleisesti vammojen riski pienenee. Ensimmäistä kertaa astuessani sitten uimahallin salille oli hyvinkin ulkopuolinen olo. Mulla ei ollut mitään hajua mihin laitteisiin mun pitäisi mennä ja edes miten laitteet toimii. Nopeasti kuitenkin sitä alkoi löytämään salilta oman rutiinin ja yhden iPhone sovelluksen kautta löysin ohjelman("iFitness Pro"), jota oon seurannut salilla.
Ehkä näihin ajatuksiin voi päättää tämän viikkoisen blogivuodatuksen. Heittäkää toki ajatuksia ja kysymyksiä jos on muhun ja harjoitteluun liittyen. Kiitos kaikille blogia lueskeleville ja oikein hyvää treenintäyteistä tulevaa viikkoa kaikille.
ps. käykäähän äänestämässä Hastin Jarmon hurjaa maratonuintia ennätystehtaan voittoon -> http://www.mtv3.fi/kilpailut/?ohjelmat%2Fennari10
edit:
lisätäänpä vielä yksi juttu mikä unohtui. Kävin maanantaina podiatrisella fysioterapeutilla. Siellä kerroin hälle vähän minun historiaani ja vaivoja ja sitten tehtiin perustutkimukset mm. mun jalkojen pronaatioista ja juoksutekniikasta. Tuntui, että käteen jäi vierailusta se, että oikealla tiellä ollaan juoksukenkien valinnan, saliharjoittelun ja yleisesti treenien kanssa. Olisi voinut näistä mun pohkeista enemmin valittaa, mutta silloin oli vielä puolmaratonpäissään. Sain kyllä hyviä venytysliikkeitä pohkeita ajatellen. Ei missään nimessä turha reissu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti