sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Finntriathlon 2013 Kisaraportti

No eihän tässä uni tuu kisan jälkeen. Mielessä pyörii vaan päivän tapahtumat, joten ehkä parasta on purkaa ne tänne blogiin mielestä häiritsemästä. 

Perjantai

Mie jo pienen tekstin kirjoitin torstaipäivästä, joten aloitetaan perjantaista. Perjantaina oli vuorossa aamulla kisaan ilmoittautuminen ja kisainfo, lasten triathlon, pikatriathlon ja iltasella kamojen vienti T1 ja T2 alueelle. Pikatriathlonissa tuli mukava yllätys, kun kotkalainen Mikko Tyni vei voiton hurjalla suorituksella. Juoksujalkaa tuntuu ainakin Mikolla löytyvän. 

Kamoja tuli välppäiltyä tarkkaan, että kaikki on varmasti mukana pusseissa. Jotain pieniä mokia tuli, kuten kengännauhat unohdin avata lenkkareista. Suurin shokki oli, kun olin pyörää ottamassa varastosta ja takakumi oli tyhjänä. Luojan kiitos että rengasrikko sattui edellisenä päivänä eikä sitten kisa-aamuna häiritsemässä päivän keskittymistä. Venttiilin kumiosa oli revennyt. Veikkaan, että pumpattuani renkaan täyteen aikasemmin viikolla olin kiristänyt venttiilin kiristysmutterin liian tiukalle ja ilmaa kun oli päästynyt renkaista kumi laskeutui ja samalla repäisi venttiilin rinkki. Noh, taas oppi jotain uutta! 

Pyörän vieminen T1 alueelle oli elämys, koska silloin ensimmäistä kertaa konkretisoitui tuleva kisa. Pienen auringonpaisteisen sadekuuron lomassa asettelin Madonnan yöunille odottamaan huomista koetosta. Taivaanrannalle piirtyi kaunis sateenkaari touhun lomassa. Oli tietysti vaikea saada unta ennen kisaa. Onneksi kuitenkin tuli nukuttua olosuhteisiin nähden ihan hyvin. 

Kisa-aamu

Sain itseni suhteellisen helposti ylös aamuseitsemältä ja aamupalan nautittuani vetäisin märkäpuvun vyötärölle ja nappasin jalkapumpun mukaan ja suuntasin kohti kisakeskusta, jossa tasaisena virtana busseja liikkui Valvatusjärven rantaan. 

Aikamoinen hulina oli jo päällä vaihtoalueella. Sain Madonnan kumit pumpattua suhteellisen optimaalisiksi ja muutenkin Madonna tuntui olevan tikissä kisaa varten. Se on hassua kuinka henkilökohtainen suhde tohon pyörään on syntynyt. Melkein siinä aamulla käytiin keskustelu päivän sotasuunnitelmasta ja toivottiin molemmat ehjää päivää. Tasaisin väliajoin kuului ympäriltä pamauksia, kun renkaita ylipaineistettiin liikaa. Hieman ennen uimaanlähtöä kuulutettiin jopa, että eräästä pyörästä karkaa ilmaa, se on kyllä jo aika epämiellyttävä tilanne, varsinkin jos kyseinen henkilö oli ensimmäisissä lähtövuoroissa. 

Uinti

Lähdön aika tuli yllättävän nopeasti. Oli mukavaa seurata huippujen lähtö ja vauhti jolla ryhmä eteni Valvatusta. Omalla vuorolla jännitystä oli ihan tarpeeksi ilmassa ennen lähtökarsinaan siirtymistä. Asetuin suhteellisen etualalle ryhmää ja kuin varkain lähtölaukaus kajahti ja meidän ryhmä säntäsi veteen. Mitään paniikinomaista tilannetta ei tullut vaikka tasaisin väliajoin kyllä sai moukkua suunnalta jos toiselta. Samoin kutittelua ja vähän rankempaakin repimistä tuli jaloista. Kun meidän lähtöryhmä oli jollain lailla asettunut uomiinsa oli suunnistuksen vuoro, joka mulla sujui ihan hyvin. Aika nopeasti tekniikka alkoi taas löytymään vedessä, mutta sen sotki sitten kova aallokko. Järven aallokko tuntui olevan pahempi kuin Nastolan Triathlonissa. Päästyämme ensimmäisen saaren taakse aallot tulivat suoraan päälle ja hidastivat menoa jonkin verran. Aina poijuille tultaessa ryhmä tiivistyi ja oli vaikeampaa olla saamatta iskuja ja tönimistä. Vähän nopeammille uimareille oli myös ikävää, kun ikäryhmien lähtiessä 3min välein hitaampien ryhmien uimareita sai väistellä suurimman osan matkaa. 

Uimamatka tuntui loputtoman pitkältä, mutta kuin varkain rantautuminen tuli eteen. Noustessani vedestä olin aalloista merisairas ja oli vaikeaa kävellä suoraan hakemaan varustepussia. Sen noudettuani ja märkäpuvun riisuttuani istuin maahan pahoinvoinnin vallitessa ja pistin paidan, sukat ja pyöräilykengät jalkaan, kaivoin aurinkolasit ja kypärän ja sulloin uimatarvikkeet varustepussiin ja heitin sen sille varattuun koriin. Mulla oli sadetakkikin mukana mutta jätin sen pussiin koska sateen riski oli suhteellisen pieni. Ostin edellisenä päivänä irtohihat, jotka olivat kylmällä ja tuulisella pyöräreitillä mukavasti lämmittävä lisä. 

Pyöräily

Pyörää hakiessa kannustusjoukot huusivat aidan takaa ja kysäisin uintiaikaa. 38:49! Mikähän oli mennyt vikaan, kun Nastolassa kovassa aallokossa uin 1.5km 28:30? Se oli pieni pettymys, mutta tarkemmin asiaa ajateltuani en olisi kyllä saanut itsestäni yhtään enempää irti vaarantamatta loppukisaa. Vaihtoaika oli 4:38 mihin oon ihan tyytyväinen. Ei mulla ollut tarkoituskaan hosua vaihdossa :)

Madonna oli uskollisesti odottamassa paikallaan ja nappasin hänet mukaan ja juostiin mäki ylös pyöräilyn starttipaikalle. Mukavaan myötätuuleen päästiin heti puskemaan ensimmäiseen kääntöpaikkaan asti. Jalat eivät olleet ollenkaan tikissä aluksi, mutta pyrin kuitenkin vähintään 30km/h keskaria pitämään. Kääntöpaikan jälkeen sain tuta reitin kovinta vastatuulta. Sillä oli ainakin mulle hidastava vaikutus. Tuntuu, että monet frendeistä vetäisivät aivan hullun kovat pyöräilyajat, joten heitä ei ainakaan tuntuneet kummemmin vastatuulet häiritsevän. Myötätuulet tosin tietysti tasoittivat menoa ja pisin osuus pyörälenkistä mentiin puiden reunaamalla tiellä, jossa ei niin paljon haittaa tuulesta ollut. 

Kaikenkaikkiaan pyöräilyosuus sujui hyvin, yritin olla puskematta liikaa ja säästää jalkoja juoksuun, mutta samalla ylläpidin 32km/h tavoitekeskaria. Mutta matka oli pitkä. Tein parhaani säästötoimenpiteiden kanssa, mutta jalat olivat kyllä viimeisissä mäissä aivan jäätävän hapoilla. 

Vaihtoon saavuin 2:49:18 pyöräosuuden jälkeen. Eli hieman reilua tavoitevauhtia. Tiedossa oli, että uinnin ja reilujen vaihtoaikojen vuoksi (toinen vaihto meni reiluun viiteen minuuttiin) tavoiteaikaan oli vaikeaa päästä. Juoksun pitäisi mennä aivan nappiin. 

Juoksu

Juoksusta muodostui yksi mun elämän rankimmista kokemuksista ja ehdottomasti rankin juoksu, jonka olen vetänyt. Melkein heti alusta lähtien jalat eivät oikein suostuneet yhteistyöhön ja juoksu meni löntystelyksi. Menin kuitenkin koko ajan omaa maksimivauhtiani. Yhtään kovempaa en olisi pystynyt tänään juoksemaan. Juoksussa oli siis neljä vähän reilu 5km lenkkiä. Kaksi lenkkiä juostuani jalat menivät vielä huonompaan kuntoon. Jokainen askel tuntui vaativan ponnisteluja jokaisella askeleella jalat huusivat täyttä kurkkua. Epäusko valtasi ajoittain mielen, kuinka ihmeessä jaksan vielä kaksi kierrosta? Tasaisen tappavaa lönkyttelyä jatkoin kuitenkin ja jokaisella juomapisteellä pysähdyin juomaan urheilujuomaa ja vettä ja usein otin myös suolakurkun. Geelejä otin muutaman juoksun aikana ja ne eivät pahemmin vatsaa sekoittaneet, kun nautin ne runsaan veden kanssa. Muutenkin (merisairaudesta johtuvasta yökkäysefektiä lukuunottamatta) vatsa toimi koko setin kuin unelma. Urheilujuomaa vähensin jossain vaiheessa pyöräilyosuutta ja vaihdoin veteen, kun se kävi tökkimään. 

Juoksu on todellakin se osuus, jota olin ehdottomasti vähiten treenannut maaliskuussa sattuneen akillesvamman vuoksi. Itseasiassa laskin, että olen yhden yli 10km juoksun tehnyt maaliskuun jälkeen, joka oli parin viikon takainen puolimaraton. Se ehkä selittää hiukan tätä Via Dolo Rosaa!

Niin se viimeinen kierros kuitenkin tuli. Lapsieni kannustus ja Mintun sanat viimeisen kierroksen alussa, että kyllä minä jaksan loppuun asti olivat se oljenkorsi, jonka voimalla mentiin viimeiset kilometrit. Viimeisillä kilometreillä vasempaan pohkeeseen tuli viiltävää kipua, josta pelkäsin kramppeja syntyvän. Niiltä kuitenkin vältyttiin ja pääsin vihdoin ja viimein loputtoman pitkiltä viimeisiltä kilometreiltä kaartamaan kohti loppusuoraa, jossa ystävät ja perhe olivat kannustamassa. Endorfiiniryöppy oli melkoinen maalissa ja itku oli herkässä. 

Siirryin finisher telttaan jossa etsin istumapaikan ja söin pienen sipsipussin kokiksella ja istuin hiljaisena aikamoisen porinan käydessä ympärillä. Lapset ja Minttu syöksyivät halaamaan, kun teltasta pääsin ja siinä sitten ihmeteltiin tapahtunutta. 

Juoksuaika oli loppujen lopuksi 2:16:51 ja kokonaisaika 5:55:20 reilu 25 minuuttia huonompi kuin tavoiteaika. Mutta selittelyihin ei tänään kyllä ole sijaa eikä edes haluja. Sain mahtavan kokemuksen joka päättyi henkien taisteluun juoksuosuudella. Maaliviivan ylittäessäni pelikentälle ei jäänyt niin yhtään mitään. En olisi tänään saanut minuutteja pois tuosta ajasta ja varsinkin juoksussa aivan kaikki mitä oli annettavaa annettiin.

Pienet kiitokset on kai paikallaan tähän loppuun. Ensiksi tietysti mun lapset Benjamin, Eemeli ja Iitu, jotka on jaksanut iskän uutta harrastusta ja olleet aina kannustavia ja itsekin syttyneet ehkä tämänkin kautta enemmin liikkumaan. Minttu on mun liikkellepaneva voima ja täydellinen huoltojoukkueen kapteeni. Tän blogin kauttaa oon myös tutustunut uusiin tuttavuuksiin sekä saanut kaikenlaista matkalla hyödyllistä informaatiota. Triathlon Team Kotka ja Rantapyörä sekä Kotkan Vesiveikkojen ja Kotkan Uimaseuran Mastersryhmä on ollu korvaamaton apu lajikehityksessä!

Sponsseista olen myös erittäin kiitollinen. Arctic Nutrition on toimittanut mahtavia lisäravinteita usean kuukauden ajan mulle. Transval, pääduunipaikka, maksoi mun osallistumismaksun ja Angela, joka toimi eräiden hankintojen mahdollistajana.

Mitä sitten?

No nyt levätään pari viikkoa ja sitten todennäköisesti lähdetään myllyttämään tulevaa kautta. Ensi vuoden päätähtäin tulee olemaan myös selkeästi Finntriathlon. Mulla ei ole vielä mitään asiaa täysmatkan kisoihin, niinkuin tämä päivä on niin tuskallisesti osoittanut. Eli syksyllä viimeistään täysi rähinä päälle pk-harjoittelun suhteen ja sitä ennen toivottavasti tää mun edelleen vaivaava akillesjänne kondikseen. 

Jospa mie nyt saisin sitä unta...



5 kommenttia:

  1. Hieno debyytti, varsinkin uinti. Onnittelut. Kun maalissa tietää että on saanut itsestään kaiken irti, niin voi olla tyytyväinen.

    VastaaPoista
  2. Kiitokset! Fiilis oli tosiaan kaikkensa antanut :) uintiaika oli aluksi pettymys, mutta jälkeenpäin kun kuulin, että järjestäen kaikilla oli huonompi uintiaika kuin normaalisti osasin senkin oikeaan kontekstiin yhdistää. Olosuhteet olivat vaativat Valvatuksella :)

    VastaaPoista
  3. Minusta tuli kaikenkaikkiaanaivan mahtava temppu Valvatuksen myllytys ja akilles-vamma huomioiden.Täysmatkalle olisi varmasti muuten asiaa kuukauden päästä, mutta ehkä paree saada ensin jalalle vähän lepoa ja väliä vammaan. Mutta, hienosti taisteltu! Onnea! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset! Tää alkuviikko on ainakin osoittanut, että lauantaina on taisteltu! Viime yönä tuli jotain rajuja jälkipolttoja kisasta (koko kroppaa särki hulluna, pientä kuumeilua ja vatsa on ollut tosi kipeä) ja oon nyt sängynpohjalla pari päivää ja yritän itteni saada kondikseen.

      Oon funtsinu, että osallistuisin siihen Nastolan täysmatkan yhteydessä järjestettyyn perusmatkaan (1500m/40km/10km). Silloin viimeistään paiskataan kättä jos tuun mestoille.

      Poista
  4. Tsemppiä ja onnea! Hienosti raastettu debyytti, voiko sitä oikeasti ollakaan pettynyt, jos kaiken on saanut annettua reitille? Kohti uusia koitoksia ja hienoja fiiliksiä, sen takia moni tätä tekee! :)

    VastaaPoista