sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Pyöräkuumetta, vauhtiuinti ja -juoksu

Taas on yksi viikko tahkottu eteenpäin kohti triathlon tavoitetta. Tällä viikolla Joroisten Finntriathlonin puolimatka myytiin loppuun ja vaikuttaisi siltä, että tuhannen uijan keskellä voi tulla pientä ruuhkaa. Isoveljeltä kuulin tarinan viime Joroisten uimalähdöstä. Eräs urhea oli lähtenyt ruuhkaan mukaan ja joutui vaaratilanteeseen, kun vyöryvä uimajoukko oli uinut hänen ylitseen ja aikaansaanut pienen pakokauhun. Pitää harkita etumatkan antamista, tosin mulla nyt uintivauhti on semmoinen mihin oon tyytyväinen niin tuntuisi vähän pahalta menettää minuutteja siinä. Yhtään tuollaista uimalähtöä mulla ei ole ollut, niin täysin vihreänä pitäisi hypätä joukkoon, se toki jännittää jo valmiiksi.

Kävin tällä viikolla vain kerran uimassa, joten sillä saralla pitää ensi viikolla tulla petrausta. Duunit ja muut menot vähän haittasi uimahommeleita tällä viikolla, mutta toivotaan, että ensi viikolla onnistun paremmin. Hyvä, että tuo ainokainen uinti sentään onnistui hyvin. Sunnuntaina tullut sormivamma ei haitannu uintia tippaakaan, vaikka se vieläkin on hieman kipeä. Yritin uinnissa pitää kovaa vauhtia yllä ja tekniikan kasassa, mutta ei se aina onnistunut, kun tuntui tuo aika heittelevän paljon altaanmitoissa.


KUUME!


Viikon aloitin tiistaina 40km kuntopyöräilyllä. Nää on kyllä aerobisesti ehdottomasti kovimpia treenejä. Fiilis on yleensä sessioiden jälkeen kaikkensa antaneella. Vedin taas "program 2, level 2" -ohjelmalla, jossa on siis kaksi nousua kymmenessä minuutissa ja vastus tuntuu olevan sopivan haastava mulle.


Pyöräilystä puheen ollen mulla on aivan valtava pyöräkuume ollu tän viikon. Paljon on tullu nettikauppojen fillarialennuksia selailtua ja ihmeteltyä samalla minkälainen pyörä olisi sopiva tälläiselle vajaa satakiloiselle 195cm ensikertalaismaantiepyöräilijälle. Olen koko viime vuoden pyöräillyt menemään mun upealla 150e ostamallani Nakamuran hybiridillä. Laskin, että karkeasti on sillä semmonen 1500km painettu menemään ostettuani sen toukokuussa 2012, laskien työmatkafillaroinnit mukaan. Hyvin sekin kuljettaa eteenpäin, mutta taitaa olla kuitenkin huima ero kunnon maantiepyörään.

Pitäisiköhän se mun tuleva pyörä olla sitten triathlonpyörä vai riittääkö maantiepyörä? Entäs mistä sen ostaa? Olen selaillut tätä nettikauppaa. Sieltä eräs ystävä juuri osti Radonin pyörän ja tuntuu olevan hyvinkin rakastunut siihen facebookstatuspäivityksistä ja kuvavirrasta päätellen ja mikäs siinä, kyllähän mullakin rakkautta riittää erinäisiin kohteisiin, joita voivat ahdasmieliset karsastaen kavahtaa. Sain toiselta kaverilta vinkkiä Bikeradar.com arvostelusta, jossa oli vallan ihana Focus Izalco Pro 3.0. mutta hintaluokaltaan ehkä vähän liian kallis mun budjetille. Tällä hetkellä budjetti pyörii jossain 1500e nurkilla. Aloitin toisen duunin joulukuussa, jota tekemällä toivon saavani pyörärahat kasaan alkuvuoden aikana. Toisessa duunissa tulee käytyä pari kertaa viikossa maksimissaan, mikä tietysti syö harjoituksien määrää, mutta ehkä se on sen arvoista, kun saa uuden pyörän alle. Jos blogin lukijoilla on vinkkejä antaa käytetyn tai uuden pyörän hankkimiseen, vinkit otetaan hyvin kiitollisena vastaan!

Juoksut


Intervallitreeniä en ole tehnyt juosten kertaakaan tämän vuoden sisään ja kun sen hyödystä on kiistattomia ja jatkuvia muistutuksia niin ihmettelen, mikä on saanu sen aikaiseksi, ettei ole tullut niitä vedettyä. Mulla on iPhonessa Zombies, Run! -sovellus. Tämä juoksuohjelma vie sinut apokalyptiseen maailmaan, jossa toteutetaan intervallitreenejä zombeja karkuun juoksemalla. Kokeilin tällä viikolla ensimmäistä kertaa tätä ohjelmaa ja täytyy myöntää, että hauskaa oli :) Kerran sai zombit kiinni, mutta kolme kertaa onnistuin ne välttämään. Olisi kai hyvä kerran viikossa tollainen zombitreeni tehdä ja katsoa mitä kaikkea hyötyä siitä tulee mun treeneihin. Intervalleja oon myös ruvennut vetämään aina töistä tullessani fillarilla niin, että ylämäet olen aina raivolla vetänyt ylös. Tässä zombijuoksun statistiikkaa:




Kävin vk-loppuna kahteen otteeseen juoksemassa kotkansaarenympäri -lenkin. Perjantain lenkin vetäsin rauhalliseen vauhtiin senkin vuoksi, kun se tuli juostua jäätävän kovassa pakkasessa. Hyvin pukeutumalla ja rauhallista vauhtia juoksemalla ei kyllä pakkasesta ollut mitään haittaa, vaikkakin ehkä tämä kuva antaa ymmärtää jotain muuta:



Toisen lenkin vetäsin tänään ja siinä tuli suurehkona yllätyksenä oma ennätys tällä matkalla ja vieläpä yli puolella minuutilla. Lenkissä ei valmisteluissa mitään kummempia venkslauksia ollut. Aamulla herättyäni rauhalliseen tahtiin ja pari lasia vettä juoneena ulos tekemään alkulämmittelyjä. Alkulämmittelyihin meni ehkä semmoinen 10 minuuttia. Tarkoituksena ei siis ollut juosta mitään ennätystä. Lähdin reippaalla askelluksella menemään ja en todellakaan pitänyt vauhtia mitenkään raivokkaan kovana paitsi viimeisen kilometrin aikana. Tässä statistiikkaa:



Tällä viikolla postissa tuli tilaamani triathlon kirja Triathletes Training Bible, jota olen vähän kerennyt selailemaan kiireisen viikon lomassa. Tuntuu vallan oivallisesta ja perusteelliselta opukselta triathlonin treenaukseen. Toivotaan, että siitä on jotain hyötyä tämän vuoden treenauksissa.

5 kommenttia:

  1. Focus näytti nätiltä ja laadukkaalta. Mutta kandee ottaa huomioon, että eri merkkien välillä ja malleissa rungon profiilit vaihtelevat paljonkin ja mikä sitten tuntuu parhaimmalta ajaa selviää vain testaamalla. Itse ostin Salomaalta Specialized Allezin, siin oli just mulle sopivin runkoprofiili, siinä oli aggressiivisempi ajoasento, aluksi se vähän jännitti mutta nopeasti totuin siihen ja oon kyl ihan in love ollu sen jälkeen. Onneks en ottanut iisimpää vaihtoehtoa :)
    Kokeilin siis ostovaiheessa muutamaa eri Spessua ja sit paria eri Trekiä.
    Oma pyörä oli siinä alle 1500€ hintaluokassa ja tyytyväinen olen ollut. Alle tonnin pyörää en missään nimessä suosittele.
    Spessuissa on todella laadukas runko eli jos haluaa upgradea paremmaks ni voi sit ostella parempia osia siihen pikkuhiljaa jos mielii!

    Niin ja suosittelen tietenkin Salomaata ostopaikaksi, se on paikallinen ja ja niitä pitää aina tukea, ettei tää kotka ihan kokonaa kuihdu ;)

    VastaaPoista
  2. Kiitos paljon Teemu kommentista!

    Salomaalla olen pari kertaa syksyn aikana käynyt katsomassa pyöriä ja ollaan vähän mittailtu mikä olisi mulle sopiva. Specialized on tosiaan siellä ollut tyrkyllä. Valitettavasti palvelu on kyllä Salomaalla ollut aina huonoa ja hinnatkin ovat siellä muita korkeammalla ainakin näin nettivertailuna. Samoin oon saanut palautetta (aika jyrkkääkin sellaista) joltain mun triathlonia harrastavalta ystävältä, joten se on himmannut vähän mun intoa ostaa sieltä se menopeli.

    Mutta hyvä, että vastakkaisiakin mielipiteitä löytyy! Pidän Salomaan vaihtoehtona pyöränostopaikaksi! :)

    VastaaPoista
  3. No juu, olen itsekin kuullut huonosta palvelusta Salomaalla, mutta omalla kohdalla palvelu on aina ollut asiallista ja hinnoistakin ollaan päästy aina sopuun.

    VastaaPoista
  4. Triathlon / maantiepyörä. Jos et aio hankkia kahta pyörää kannattaa tarkkaan miettiä kumman valitsee. Jos on tarkoitus osallistua tour de helsingin kaltaisiin tapahtumiin, valinta on maantiepyörä. Triathlon eli aika-ajopyörällä ei tällaiseen ryhmäajotapahtumaan voi osallistua. Ja tuskin kimppalenkki ryhmätkään hyvällä katsovat jos joku tulee ryhmälenkille aika-ajopyörällä. Syystä että tällä pyörällä ryhmässä ajo ei ole turvallista.

    VastaaPoista
  5. Ahaa! Oikein hyvä kommentti! Ei ole tuossa mielessä tullut pyörän hankintaa mietittyä. Todennäköisesti hankin maantiepyörän, mutta katsotaan nyt mitä tulevat viikot ja kuukaudet tuo tullessaan pyörien valinnan suhteen. Kiitos kommentista!

    VastaaPoista