keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Tekniikkarullien testailua ja ensimmäinen kerta Madonnan selässä!

Hei!

Tähän tälläinen pikapäivitys. Ensimmäistä kertaa tänään päätin testata Madonnaa ja tekniikkarullia. Olipahan aikamoinen homma saada pyörä pysymään rullilla. Aluksi se tuntui olevan melkein mahdotonta, mutta kun sai vauhtia vähän enemmän lisättyä homma alkoi luonnistumaan. Mulla ei ole vielä pyöräilykenkiä, joten ihan tavallisilla lenkkareilla vetäsin ton öbaut puolen tunnin setin. Tosin lukkopolkimilla ja ensimmäistä kertaa tekniikkarullilla ei välttämättä ole mikään kauhean järkevä yhdistelmä :P Tässä ihanan Mintun kuvaamaa materiaalia tekniikkarullailusta:

video

Tällä viikolla onkin tullut vihdoin ja viimein vähän kunnostauduttua pyöräilyn osalta. Melkein sata kilsaa jo plakkarissa vaikka vasta keskiviikko. Ehkä se pyöräilykin tästä vielä lähtee kehittymään.

Mulla on ollu vasemman jalan akillesjänne vähän kipeä ja olen jättänyt juoksun pois ohjelmasta siksi aikaa, kun se on parantunut. Juoksuun on kyllä tällä hetkellä aikamoiset poltteet, kun jalat tuntuu niin hyviltä. Pitää nyt purra hammasta ja antaa ton akillesjänteen rauhoittua ennenkuin lähden lenkkipolulle.

Kiitos kaikille lukijoille ja tsemppiä alkavan kevään treeneihin! Kuinka paljon teistä on tulossa Helsinki City Runnille toukokuun alussa?

1 kommentti:

  1. Hyvä hyvä, se ei ole helppo homma mutta äkkiä siihen oppii! Tsemiä! Sampo

    VastaaPoista