Fillaroinnin sietämätön keveys!

Taas on päiviä vierähtänyt viime kirjoituksesta. Kyllä blogin kirjoittaminen mielessä on käynyt, mutta taas kaikenlaiset kiireet on priorisoinut tämän myöhemmäksi. Mulla on viime kirjoituksesta tullut useita satoja kilometrejä Madonnan selässä. Rantapyörän ryhmälenkkejä on pari takanapäin ja +80km soololenkkikin tuli toissa vk-loppuna vedettyä. Uimakurssi päättyi viime lauantaina ja jatkan edelleen uimatreenejä nk. masters ryhmässä joka keskiviikko ja sunnuntai-ilta.

83.5km Via Dolorosa

Voisin tästä parista pitkästä lenkistä pienen jutun kirjoittaa. Ensimmäisen vetäisin soolona puolitoista viikkoa sitten sunnuntaina. Reittinä oli Rantapyörän nimeämä "Ahvion" lenkki. Tämä oli siis ensimmäinen pitkä soololenkki, jonka olen fillaroinut. Ensimmäiset 30km lenkistä oli enemmin tai vähemmin taistelua vastatuulen kanssa, mikä vähän söi miestä ja uskoa, siihen tuleeko tästä fillaroinnista yhtään mitään. Keskari tällä osuudella oli hieman alle 30km/h. Mutta reitin kääntyessä vastakkaiseen suuntaan homma helpottui paljon ja pyöräilyn nautinto nosti päätään. N. 60km kohdalla huomasin, että jalat alkavat olemaan ylämäissä hapoilla ja n. 70km kohdalla lähinnä laskettelin hissukseen lopun. Alaselkä oli myös todella väsynyt lenkin jälkeen ja seuraavana päivänä se aiheutti töissä ja kotona pientä taistelua. Alaselän kipeys ei johdu huonosta ajoasennosta vaan lihaksien tottumattomuudesta näihin pitkiin lenkkeihin.

Pari päivää lenkin jälkeen selkä oli taas kondiksessa ja rohkaisin mieletän sen verran, että lähdin ryhmälenkille mukaan. Tämä ryhmälenkki olikin sitten varsinainen henkien taisto. Keli oli sanalla sanoen järkyttävän huono. Ilma oli kylmä (ehkä 3-4 astetta lämminta), vettä tuli solkenaan taivaalta ja tuuli vaivasi suurimman osan lenkkiä. Meitä uskaltautui tällä kelillä 4 rohkeaa rantapyöräläistä kokeilemaan Ahvion lenkkiä. Lähdettiin hyvällä fiiliksellä matkaan ja ensimmäisten metrien aikana ymmärsi, että tankkaus tähän lenkille hoituu lähinnä edellä ajavan takapyörästä lentävää kuraa syöden. Maantiepyörissä ei lokareita tunneta, joten tämä ei ole kovinkaan miellyttävä tapa edetä maantietä. Tästä johtuen päätin vetovuorot vetää hieman pidempinä. n. 1.5km kerrallaan ennenkuin luovutin vetopaikan ja menin kuransyöntivuoroon. Huomattiin, että ensimmäisen 25km kohdalla alkoi yksi kaveri tippumaan joukosta. Odoteltiin sitä pari kertaa, jonka jälkeen kaveri antoi meille luvan mennä omaa vauhtia. Meistä kolmesta viimeisen 15km aikana vielä yksi lähti tippumaan, mutta kun lenkki alkoi olemaan lopuillaan niin tipautettiin sen verran vauhtia, että hän jaksoi loppumatkan meidän matkassa myllyttää.

Tiet kun erkanivat ja vedin viimeiset 8km yksin kotiin naureskelin ääneen itselleni kuinka helpolta pyöräily nyt tuntui. Keli aivan kamala, vastatuulta, jäätävä kylmyys ja meiksi painaa menemään Mussalon suoraa kolmenkympin keskarilla takana reilu 70km pyöräilyä. Jaloissa ei tuntunut väsymystä ja alaselkävaivat oli kaukana toissapäiväisestä, olo oli epätodellinen. Kotiin kun pääsin ymmärsin pikkuhiljaa, kuinka uskomattoman jäässä olin. Jonkinmoisen hypotermian vallassa oli hyvin vaikeaa edes avata vetoketjua takista, että olisin saanut avaimet sieltä ulos. Kaikki vaatteet ja mies itsekin oli yltä päältä kurassa ja Madonna raukka oli kärsinyt saman kohtalon. Suihkuun kun pääsin niin vaikka kuinka kylmällä piti suihkua niin se tuntui polttavalta jaloissa. Vapinaa jatkui vielä hetken, mutta fiilis kun saunan jälkeen sai puhtaat vaatteet päälle ja käpertyi sänkyyn lämpöisen peiton alle oli kyllä sanoinkuvailematon.

Oon pari vähän kovempivauhtista lyhempää lenkkiä vetänyt ja niissä on kyllä vähän itseluottamus noussut Joroisten tavoiteajan kanssa. Oon tavoitteeksi lyönyt 2:50 Joroisten 90km setille. Siinä saa jo kiirettä pitää tällainen ensikertalainen. Tässä pari nopeampaa settiä:

Jos tähän loppuun vielä mainitsisi uinnin tekniikkakurssin jälkeisestä 1km uinnista, jonka eilen vetäisin. Tarkoitus oli yrittää vetäistä kilometrin pohjat, joten alusta asti vauhti oli sen henkistä, että kovaa yritetään mennä. Loppuaika 18:26 on n. 5 sekunnin parannus vanhaan ennätykseen. Altaassa tuntuu todellakin siltä, että vauhti on ja tekniikka on huimasti edistynyt ajalta ennen tekniikkakurssia. Nyt vaan jatketaan myllytystä masters-ryhmässä ja toivotaan, että hommassa jatkuu samanlainen kehitys. Vesi kielellä jo odottelen märkäpuvun saapumista. Pitää paikallisessa uimahallissa joku setti vetää ja katsoa kuinka paljon sillä on omaan matkavauhtiin vaikutusta.

Se on kuule nyt niin ihmiset, että pessimistinkin on todettava, että se kesä on tekemässä kovaa vauhtia tuloaan. Nauttikaahan kaikki ulkoilemisesta, urheilusta ja auringonpaisteesta. Talvi on ollut pitkä kuin nälkävuosi joten ollaan me se ansaittu!