Finntriathlon 2013 Kisaraportti

No eihän tässä uni tuu kisan jälkeen. Mielessä pyörii vaan päivän tapahtumat, joten ehkä parasta on purkaa ne tänne blogiin mielestä häiritsemästä. 

Perjantai

Mie jo pienen tekstin kirjoitin torstaipäivästä, joten aloitetaan perjantaista. Perjantaina oli vuorossa aamulla kisaan ilmoittautuminen ja kisainfo, lasten triathlon, pikatriathlon ja iltasella kamojen vienti T1 ja T2 alueelle. Pikatriathlonissa tuli mukava yllätys, kun kotkalainen Mikko Tyni vei voiton hurjalla suorituksella. Juoksujalkaa tuntuu ainakin Mikolla löytyvän. 

Kamoja tuli välppäiltyä tarkkaan, että kaikki on varmasti mukana pusseissa. Jotain pieniä mokia tuli, kuten kengännauhat unohdin avata lenkkareista. Suurin shokki oli, kun olin pyörää ottamassa varastosta ja takakumi oli tyhjänä. Luojan kiitos että rengasrikko sattui edellisenä päivänä eikä sitten kisa-aamuna häiritsemässä päivän keskittymistä. Venttiilin kumiosa oli revennyt. Veikkaan, että pumpattuani renkaan täyteen aikasemmin viikolla olin kiristänyt venttiilin kiristysmutterin liian tiukalle ja ilmaa kun oli päästynyt renkaista kumi laskeutui ja samalla repäisi venttiilin rinkki. Noh, taas oppi jotain uutta! 

Pyörän vieminen T1 alueelle oli elämys, koska silloin ensimmäistä kertaa konkretisoitui tuleva kisa. Pienen auringonpaisteisen sadekuuron lomassa asettelin Madonnan yöunille odottamaan huomista koetosta. Taivaanrannalle piirtyi kaunis sateenkaari touhun lomassa. Oli tietysti vaikea saada unta ennen kisaa. Onneksi kuitenkin tuli nukuttua olosuhteisiin nähden ihan hyvin. 

Kisa-aamu

Sain itseni suhteellisen helposti ylös aamuseitsemältä ja aamupalan nautittuani vetäisin märkäpuvun vyötärölle ja nappasin jalkapumpun mukaan ja suuntasin kohti kisakeskusta, jossa tasaisena virtana busseja liikkui Valvatusjärven rantaan. 

Aikamoinen hulina oli jo päällä vaihtoalueella. Sain Madonnan kumit pumpattua suhteellisen optimaalisiksi ja muutenkin Madonna tuntui olevan tikissä kisaa varten. Se on hassua kuinka henkilökohtainen suhde tohon pyörään on syntynyt. Melkein siinä aamulla käytiin keskustelu päivän sotasuunnitelmasta ja toivottiin molemmat ehjää päivää. Tasaisin väliajoin kuului ympäriltä pamauksia, kun renkaita ylipaineistettiin liikaa. Hieman ennen uimaanlähtöä kuulutettiin jopa, että eräästä pyörästä karkaa ilmaa, se on kyllä jo aika epämiellyttävä tilanne, varsinkin jos kyseinen henkilö oli ensimmäisissä lähtövuoroissa. 

Uinti

Lähdön aika tuli yllättävän nopeasti. Oli mukavaa seurata huippujen lähtö ja vauhti jolla ryhmä eteni Valvatusta. Omalla vuorolla jännitystä oli ihan tarpeeksi ilmassa ennen lähtökarsinaan siirtymistä. Asetuin suhteellisen etualalle ryhmää ja kuin varkain lähtölaukaus kajahti ja meidän ryhmä säntäsi veteen. Mitään paniikinomaista tilannetta ei tullut vaikka tasaisin väliajoin kyllä sai moukkua suunnalta jos toiselta. Samoin kutittelua ja vähän rankempaakin repimistä tuli jaloista. Kun meidän lähtöryhmä oli jollain lailla asettunut uomiinsa oli suunnistuksen vuoro, joka mulla sujui ihan hyvin. Aika nopeasti tekniikka alkoi taas löytymään vedessä, mutta sen sotki sitten kova aallokko. Järven aallokko tuntui olevan pahempi kuin Nastolan Triathlonissa. Päästyämme ensimmäisen saaren taakse aallot tulivat suoraan päälle ja hidastivat menoa jonkin verran. Aina poijuille tultaessa ryhmä tiivistyi ja oli vaikeampaa olla saamatta iskuja ja tönimistä. Vähän nopeammille uimareille oli myös ikävää, kun ikäryhmien lähtiessä 3min välein hitaampien ryhmien uimareita sai väistellä suurimman osan matkaa. 

Uimamatka tuntui loputtoman pitkältä, mutta kuin varkain rantautuminen tuli eteen. Noustessani vedestä olin aalloista merisairas ja oli vaikeaa kävellä suoraan hakemaan varustepussia. Sen noudettuani ja märkäpuvun riisuttuani istuin maahan pahoinvoinnin vallitessa ja pistin paidan, sukat ja pyöräilykengät jalkaan, kaivoin aurinkolasit ja kypärän ja sulloin uimatarvikkeet varustepussiin ja heitin sen sille varattuun koriin. Mulla oli sadetakkikin mukana mutta jätin sen pussiin koska sateen riski oli suhteellisen pieni. Ostin edellisenä päivänä irtohihat, jotka olivat kylmällä ja tuulisella pyöräreitillä mukavasti lämmittävä lisä. 

Pyöräily

Pyörää hakiessa kannustusjoukot huusivat aidan takaa ja kysäisin uintiaikaa. 38:49! Mikähän oli mennyt vikaan, kun Nastolassa kovassa aallokossa uin 1.5km 28:30? Se oli pieni pettymys, mutta tarkemmin asiaa ajateltuani en olisi kyllä saanut itsestäni yhtään enempää irti vaarantamatta loppukisaa. Vaihtoaika oli 4:38 mihin oon ihan tyytyväinen. Ei mulla ollut tarkoituskaan hosua vaihdossa :)

Madonna oli uskollisesti odottamassa paikallaan ja nappasin hänet mukaan ja juostiin mäki ylös pyöräilyn starttipaikalle. Mukavaan myötätuuleen päästiin heti puskemaan ensimmäiseen kääntöpaikkaan asti. Jalat eivät olleet ollenkaan tikissä aluksi, mutta pyrin kuitenkin vähintään 30km/h keskaria pitämään. Kääntöpaikan jälkeen sain tuta reitin kovinta vastatuulta. Sillä oli ainakin mulle hidastava vaikutus. Tuntuu, että monet frendeistä vetäisivät aivan hullun kovat pyöräilyajat, joten heitä ei ainakaan tuntuneet kummemmin vastatuulet häiritsevän. Myötätuulet tosin tietysti tasoittivat menoa ja pisin osuus pyörälenkistä mentiin puiden reunaamalla tiellä, jossa ei niin paljon haittaa tuulesta ollut. 

Kaikenkaikkiaan pyöräilyosuus sujui hyvin, yritin olla puskematta liikaa ja säästää jalkoja juoksuun, mutta samalla ylläpidin 32km/h tavoitekeskaria. Mutta matka oli pitkä. Tein parhaani säästötoimenpiteiden kanssa, mutta jalat olivat kyllä viimeisissä mäissä aivan jäätävän hapoilla. 

Vaihtoon saavuin 2:49:18 pyöräosuuden jälkeen. Eli hieman reilua tavoitevauhtia. Tiedossa oli, että uinnin ja reilujen vaihtoaikojen vuoksi (toinen vaihto meni reiluun viiteen minuuttiin) tavoiteaikaan oli vaikeaa päästä. Juoksun pitäisi mennä aivan nappiin. 

Juoksu

Juoksusta muodostui yksi mun elämän rankimmista kokemuksista ja ehdottomasti rankin juoksu, jonka olen vetänyt. Melkein heti alusta lähtien jalat eivät oikein suostuneet yhteistyöhön ja juoksu meni löntystelyksi. Menin kuitenkin koko ajan omaa maksimivauhtiani. Yhtään kovempaa en olisi pystynyt tänään juoksemaan. Juoksussa oli siis neljä vähän reilu 5km lenkkiä. Kaksi lenkkiä juostuani jalat menivät vielä huonompaan kuntoon. Jokainen askel tuntui vaativan ponnisteluja jokaisella askeleella jalat huusivat täyttä kurkkua. Epäusko valtasi ajoittain mielen, kuinka ihmeessä jaksan vielä kaksi kierrosta? Tasaisen tappavaa lönkyttelyä jatkoin kuitenkin ja jokaisella juomapisteellä pysähdyin juomaan urheilujuomaa ja vettä ja usein otin myös suolakurkun. Geelejä otin muutaman juoksun aikana ja ne eivät pahemmin vatsaa sekoittaneet, kun nautin ne runsaan veden kanssa. Muutenkin (merisairaudesta johtuvasta yökkäysefektiä lukuunottamatta) vatsa toimi koko setin kuin unelma. Urheilujuomaa vähensin jossain vaiheessa pyöräilyosuutta ja vaihdoin veteen, kun se kävi tökkimään. 

Juoksu on todellakin se osuus, jota olin ehdottomasti vähiten treenannut maaliskuussa sattuneen akillesvamman vuoksi. Itseasiassa laskin, että olen yhden yli 10km juoksun tehnyt maaliskuun jälkeen, joka oli parin viikon takainen puolimaraton. Se ehkä selittää hiukan tätä Via Dolo Rosaa!

Niin se viimeinen kierros kuitenkin tuli. Lapsieni kannustus ja Mintun sanat viimeisen kierroksen alussa, että kyllä minä jaksan loppuun asti olivat se oljenkorsi, jonka voimalla mentiin viimeiset kilometrit. Viimeisillä kilometreillä vasempaan pohkeeseen tuli viiltävää kipua, josta pelkäsin kramppeja syntyvän. Niiltä kuitenkin vältyttiin ja pääsin vihdoin ja viimein loputtoman pitkiltä viimeisiltä kilometreiltä kaartamaan kohti loppusuoraa, jossa ystävät ja perhe olivat kannustamassa. Endorfiiniryöppy oli melkoinen maalissa ja itku oli herkässä. 

Siirryin finisher telttaan jossa etsin istumapaikan ja söin pienen sipsipussin kokiksella ja istuin hiljaisena aikamoisen porinan käydessä ympärillä. Lapset ja Minttu syöksyivät halaamaan, kun teltasta pääsin ja siinä sitten ihmeteltiin tapahtunutta. 

Juoksuaika oli loppujen lopuksi 2:16:51 ja kokonaisaika 5:55:20 reilu 25 minuuttia huonompi kuin tavoiteaika. Mutta selittelyihin ei tänään kyllä ole sijaa eikä edes haluja. Sain mahtavan kokemuksen joka päättyi henkien taisteluun juoksuosuudella. Maaliviivan ylittäessäni pelikentälle ei jäänyt niin yhtään mitään. En olisi tänään saanut minuutteja pois tuosta ajasta ja varsinkin juoksussa aivan kaikki mitä oli annettavaa annettiin.

Pienet kiitokset on kai paikallaan tähän loppuun. Ensiksi tietysti mun lapset Benjamin, Eemeli ja Iitu, jotka on jaksanut iskän uutta harrastusta ja olleet aina kannustavia ja itsekin syttyneet ehkä tämänkin kautta enemmin liikkumaan. Minttu on mun liikkellepaneva voima ja täydellinen huoltojoukkueen kapteeni. Tän blogin kauttaa oon myös tutustunut uusiin tuttavuuksiin sekä saanut kaikenlaista matkalla hyödyllistä informaatiota. Triathlon Team Kotka ja Rantapyörä sekä Kotkan Vesiveikkojen ja Kotkan Uimaseuran Mastersryhmä on ollu korvaamaton apu lajikehityksessä!

Sponsseista olen myös erittäin kiitollinen. Arctic Nutrition on toimittanut mahtavia lisäravinteita usean kuukauden ajan mulle. Transval, pääduunipaikka, maksoi mun osallistumismaksun ja Angela, joka toimi eräiden hankintojen mahdollistajana.

Mitä sitten?

No nyt levätään pari viikkoa ja sitten todennäköisesti lähdetään myllyttämään tulevaa kautta. Ensi vuoden päätähtäin tulee olemaan myös selkeästi Finntriathlon. Mulla ei ole vielä mitään asiaa täysmatkan kisoihin, niinkuin tämä päivä on niin tuskallisesti osoittanut. Eli syksyllä viimeistään täysi rähinä päälle pk-harjoittelun suhteen ja sitä ennen toivottavasti tää mun edelleen vaivaava akillesjänne kondikseen. 

Jospa mie nyt saisin sitä unta...

2013 Finntriathlon osa 1

Täällä ollaan! 

Eilisilta meni Benjaminin (vanhimman pojan) kanssa chillailessa. Kävin ihan lyhyen ja hidastakin hitaamman parinkympin fillarilenkin vetäisemässä ja tankkailin sen päälle muutaman desin maltodekstriiniä litrassa vettä. Pastaa ja vaaleaa leipää on myös kohtuudella nautittu ja ehkä ensimmäistä kertaa olen jotenkuten oikeaoppisesti hoitanu tätä tankkausta. Parempi kai myöhään, ku ei milloinkaan :P Eilinen fillarilenkki tuntui kyllä tosi helpolta ja hyvältä. Pari nopeampaa rykäystä vetäisin lenkillä ja nälkä on kyllä kova Joroisten fillariosuudella. 

Lähdettiin tänä aamuna vähän huonosti nukutun yön jälkeen ajamaan kohti Joroisia. Melkein kolmeen asti tuli pyörittyä sängyssä funtsien tietysti tulevia päiviä, jota on niin loputtoman pitkän ajan odottanut. 

Joroinen on vähän reilu kolmen tunnin matkan päässä Kotkasta. Matka ei mitenkään loputtoman pitkä ollut varsinkin, kun kolme täydellisen hyvin käyttäytyvää lasta on takapenkillä ;)

Majoituksen sijoitus yllätti oikein positiivisesti. Meillä on rivarikämppä ihan kisa-alueen vieressä, kirjaimellisesti kivenheiton päässä. Takapihalta näkyy suoraan maalialuelle. Saavuttuamme paikanpäälle ja kamojen purun jälkeen lähdettiinkin tutustumaan maalialueeseen. Täällä on jo täysi tohina päällä ja itseasiassa jo pitkälti valmiin näköistä. 

Jatkettiin matkaa autolla Valvatukselle ja uimapaikalle. Lapset ottivat uikkarit mukaan ja menivät kaikki vesisateessa uimaan. Benjaminille oli tullut ihana "likaparta" kun vedestä nousi :) näkyvyys vedessä ei siis ole yhtään sen parempaa kuin muuallakaan Suomen järvissä. 

Uinnin jälkeen päätettiin vetäistä auton kanssa vielä pyörälenkki läpi, jotta saan vähän käsitystä minkälaisessa maastossa pyöräillään sekä vähän etäisyyksiä kisassa. Aika pitkältähän tuo 45km lenkki tuntui jo autollakin, mutta maasto vaikuttaa kyllä aika armolliselta. Isoja mäkiä ei ole ja silloin kun niitä on maasto tuntuu olevan kumpuilevaa, jossa saa vähän vauhtia mäen huipulta seuraavan päälle. Tässä vaiheessa on jo selvää, että mitään epäselvyyksiä ei tule olemaan minne pitää kääntyä ja missä reitti menee. 

On kyllä elämys saapua näin isoon triathlontapahtumaan ja kokea paljon puhuttua Joroisten henkeä. Jatketaan raportointia vaikka huomenna tai viimeistään sitten kisan jälkeen. Tsemppiä kaikille ylihuomisen koitokseen. 

Yritän jotenkin ladata videopätkän Valvatukselta. Hemmetin hankalaksi tehty videon lataaminen blogiin mobiilisti. 

Terkuin nro. 519

Joroisten viimeistelytreenejä ja panikointia!

Kyllä on vaikeaa tämä blogin kirjoittaminen kesäaikaan! Se on lähes päivittäin mielessä ja hyviä treenejä kun on tullu vedettyä heti ensimmäiseksi tulee ajatus jakaa se blogiin, mutta sitten tulee kuvioihin kesä ja kaikenlaiset aktiviteetit iltamyöhään ja homma venyy. Uskon että kohtalotovereita on monia, ainakin tuntuu, että muidenkin triathlonaiheiset blogit harvakseltaan päivittyy kesäkuukausina. 

Mutta niinkuin arvata saattaa, tämä ei tarkoita että laakereilla olisi levätty. Juuri sain tänään viimeiset kovat harjoitukset alta ennen vajaan parin viikon himmailua Joroisiin. Voin sanoa, että Joroinen on kyllä mielessä pyörinyt hyvinkin paljon ja kauhunsekaisin fiiliksin on välillä mietitty valtavaa haastetta, jonka on itselle asettanut. Paperilla homma jotenkin tuntuu simppeliltä: pari kilsaa uintia, vajaa satanen fillarilla ja puolmara päälle. Eihän siinä sen kummempia. Mutta nyt kun pyörä-juoksu yhdistelmiä on tullut tehtyä ja yrittäny päästä niillä pökkelöjaloilla etanavauhtia eteenpäin totuus pikkuhiljaa tähän jääräpäähänkin on alkanut valaistua. Viiden puolen tunnin aikatavoite, jonka olen itselleni asettanut on kyllä valtava haaste. Sen saavuttamiseen mulla täytyy olla jo hyvä päivä, sen verran on tullut selväksi.

Nauratti kun eilen heräsin liian pitkiltä päikkäreiltä ja olin nähnyt ensimmäisen Joroisiin liittyvän unen.  Unessa pyöräily oli eka laji, uinti toka. Uinnissa oli tosin jotain ihmeellisiä rasteja missä piti hakea tuntolevyjä isojen kalojen suusta ja delfiinit kiihdytti matkaa kivasti. Jouduttiin myös hyppimään korkeista rakennuksista ja uinnin jälkeen vaihto tapahtui helikopterilla jota jäin odottamaan harmistuneena, kun pyöräilyyn ja uintiin oli yhteensä menny yli tunti. Joo-o, ilmeisesti alkaa vähän jännittää Joroinen...

Niitä treenejä

Vetäisin viime viikolla pari hyvin onnistunutta pyörälenkkiä, joista ensimmäinen meni jo yöpyöräilyksi, kun iltavuorosta päästyäni oli valtavat poltteet päästä Madonnan selkään. Yöpyöräilyssä  vetäisin mun "Susikosken lenkin", joka on reilu 60km ja verrattain helppoa maastoa. Aikamoiset endorfiinit jylläsi lenkin jälkeen, kun olin onnistunut pitämään +34km/h keskaria lenkin ajan. Ajoin suurimman osan lenkkiä ns. alaotteella ja siinä tuntui helpommalta ylläpitää kovaa vauhtia. Jalat oli kyllä hyvin tyhjiksi ajettu ton lenkin jäljiltä. 

Jälkimmäinen lenkki oli sitten toissapäivänä ja tarkoituksena oli vetää sama fillarilenkki ja juosta pari kertaa K-saaren ympäri (n. 16km) päälle ja näin tehdä viimeinen pitkä rankka yhdistelmä ennen Joroisia. Pyöräily meni menosuuntaan vastatuulta vastaan taistellessa valmiiksi väsyneillä jaloilla (yöfillarointi selkeästi vielä vaikutti reisissä) ja keskari oli vajaa 30km/h kunnes pääsin kääntöpaikalle ja pääsin laskettelemaan nautiskellen myötätuulessa tulomatkan. Lopulta keskari oli 32km/h tienoilla ja olin tuhannen väsynyt kun kotiin pääsin. Aurinko helotti ja sekin teki treenistä erityisen raskaan. Lähdin juoksemaan ja vaivoin sain pidettyä 5:55min/km keskaria yllä. Jonkinnäköinen epätoivo rupesi jo siinä valtaamaan, kun kauhistelin Joroisten valtavaa urakkaa tähän pieneen yhdistelmään verrattuna. Jo kuuden kilometrin kohdalla jouduin luovuttamaan leikin kesken kun vatsa sanoi itsensä irti tästä hullutuksesta. Mieli oli synkkä kun kävelin kotiinpäin.

Eilen sitten sen omituisen unen jäljiltä päätin yrittää kuitata sen toissapäiväisen juoksufeilauksen. En kummemmin valmistellut juoksua, muutaman huikan vettä otin, kun yritin itseäni sohvalta nostaa. Latasin juoksuvyön vedellä ja lähdin ulos nauttimaan taas upeasta kelistä, joita tämä kesä on kyllä ollut pullollaan. Juoksun alussa huomasi, että jalat olivat väsyneet yhdistelmän ja raivofillarointien jäljiltä. Lähdin kuitenkin juoksemaan itselleni reilua vauhtia (jossain 5:15min/km tietämillä). Vaikka väsyneisyys tuntui jaloissa niin askel tuntui silti hyvältä ja lennokkaalta. Itseluottamus kasvoi lenkin aikana samalla kuin vauhti ja matkakin. Loppujen lopuksi vetäisin täyden puolmaratonin omaan enkka-aikaan 1:48! Enpä olisi uskonut lenkkiä aloittaessani, että tulee tollainen setti vedettyä varsinkin kun muistaa että oon viimeksi yli 10km lenkin juossut yli neljä kuukautta sitten. Ehkä jotain hyötyä on ollut juoksukuntoon kaikesta tästä pyöräilystä ja uimisesta. 

Lenkin jälkeen jalat oli kyllä aivan hajalla. Oon oppinut käyttämään nyt lenkeillä noita kompressiosäärystimiä ja niillä on ollut huomattava edistävä vaikutus mun palautumiseen. Pohkeet on ollu mulle aina ongelma juostessa, mutta säärystimillä ja varsinkin kun niitä pitää lenkin jälkeen tunnin pari jalassa ne tuntuvat helpottavan oloa pohkeissa ja nopeuttavan palautumista jopa niin että seuraavana päivänä kiukuttelevat pohkeet ovat harvemmin kipeät. Saa nähdä toimiiko taika tämän puolmaran jäljiltä. 

Joroisten odottelua

Sitten olisi enää 11 päivän rauhottelu ja nokka kohti Joroisia ja ensimmäistä puoltriathlonia. Mennään paikanpäälle jo torstaina Mintun ja lapsien kanssa. Saimme mahtavan majoituksen aivan kisa-alueen tuntumasta ja on mukavaa kun voi tutustua ympäristöön hyvissä ajoin ennen kisaa ja haistella vähän odottavaa kisatunnelmaa ja vakoilla supertriathlonistien viimeistelytreenejä. 

Lueskelin tuossa Antti Haqvistin ohjeita puolimatkan valmistautumiseen Liikutaan Hyvää sivustolla ja yllätyin ruokailuun liittyvästä ohjeistuksesta. Olen aina jotenkin käsittänyt, että tankkaus hoidetaan syömällä valtavat määrät pastaa ja kanaa ennen kisaa ja oon pitkälti niin toiminutkin (mikä voi ehkä vähän selittää raskasta oloa Nastolan pyöräily- ja juoksuosuudella). Tarkoituksena onkin syödä ihan normaalit ruuat ja juomat. Omituista! Samoin kisapäivän aamupala pitäisi olla normaalia kevyempi. Hyvin mielenkiintoista ja luotan kyllä Antin neuvoihin enemmän kuin omaan kokemattomuuteen triathlonin saralla. Tässä on linkki viimeistelyohjeisiin -> http://liikutaanhyvaa.fi/ohjelmat/

Nyt vaan kädet ristiin ja Joroisten odottelua!

Tsemppiä kaikille viimeistelyihin!